TABERNAAKKELI


Toimintamme vuonna 2007:




2007 oli yhdistyksemme tähän asti työntäyteisin vuosi. Pidimme yhteensä runsaat 200 kokousta - Sanan ja rukouksen iltaa, eri puolilla Suomea, kun vastaavasti vuonna 2006 kokouksia oli 124 ja vuonna 2005 57.

Menneen vuoden aikana uskoon tuli tai ainakin syntisen rukouksen luki noin 2000 henkilöä. Puhelimessakin syntisen rukouksen luki ainakin 100 henkilöä. Kokoustemme kävijämäärät vaihtelivat 30:sta 300:aan. Kutsujina ovat olleet luterilaiset seurakunnat, vapaaseurakunnat, helluntaiseurakunnat ja hengelliset yhdistykset sekä yksittäiset perheet.

Menneen vuoden Sanan ja rukouksen iltoihin valmistettuja Raamattutunteja oli aiempien vuosien tapaan yli 20. Alkuvuoden Raamattutunnit käsittelivät, jatkona edellisvuoteen, Daavidin elämän vaiheita ja hänen kohtaamiaan tilanteita – esikuvina jokaisen uskovan elämästä ja sen käsikirjoituksesta. Jälkimmäisen puolen vuoden opetuskokonaisuus oli hengellistä auktoriteettia käsittelevä sarja, josta viimeinen osa on johdanto loppuvuodesta alkaneeseen uuteen, Joosefin elämää käsittelevään Raamattutuntisarjaan.

Kokoustemme alkuylistyksellä ja musiikilla oli viime vuonnakin merkittävä tehtävä. Ohjelmistomme uusi alue, hengellinen romaanimusiikki kosketti monien ihmisten sydämiä. Paljon kysytyn ja toivotun uuden hengellisen musiikkiäänitteen tekoon ei viime vuonna ollut tiiviin kokousohjelman takia mahdollisuuksia. Vuosi 2008 näyttää, onko sen aika nyt.

Tilaisuuksissamme on tapahtunut valtava määrä erilaisia ihmeitä: sokeita ja kuuroja parantunut, samoin syöpäsairaita, univaikeuksista kärsineitä ja kilpirauhasvaivoista kärsineitä on parantunut. Myös lukemattomia selkäsairauksia sekä polvi-, lonkka-, jalkateräsairauksia, sydän- ja verisuonitauteja, hermoratavaurioita on parantunut. Ainakin 19:lle kaljuuntumisongelmista kärsivälle henkilölle ovat kasvaneet hiukset. Monille lääkärien mukaan ns. toivottomille tapauksille Jeesus on antanut uuden elämän ja toivon. Herra on parantanut kokouksissamme erilaisia sairauksia ja vaivoja pelkästään alkuylistyksen ja Raamattutunnin aikana ilman, että kukaan on heidän puolestaan rukoillut tai heihin koskenut.

Vuonna 1997 alkanut orpokotityö jatkui edelleen. Tuemme Intiassa ja Sri Lankassa kahdeksalla eri paikkakunnalla toimivaa lastenkotia, joissa on yhteensä noin 400 lasta. Monella näistä lapsista on suomalainen kummi, joka tukee kummilastaan taloudellisesti ja muistaa häntä rukouksin. Helsingin Herttoniemen tilaisuuksiemme kahvitarjoilun tuotto menee orpokotityön tukemiseksi. Kahvitarjoilun ideoivat ja toteuttivat helsinkiläiset uskonsisaremme.

Työmäärän lisääntymisen vuoksi on työntekijöitäkin tarvittu lisää. Suurimman osan viime vuoden tilaisuuksistamme toteutimme neljän hengen ryhmällä. Valtaosa tilaisuuksista on ollut edelleen yksittäisiä kokousmatkoja Tampereelta käsin, mutta useampipäiväisiä, jopa yli viikon mittaisia kokousmatkoja tehtiin vuoden aikana lukuisia, lähinnä Pohjois-Karjalan, Savon, Kainuun ja Oulun alueille.

Emme voi muuta kuin kiittää Herraa kaikesta Hänen hyvyydestään meitä ihmislapsiaan kohtaan. Haluamme kiittää myös kaikkia rakkaita, jotka olette tukeneet työtämme tavalla tai toisella, ja näin auttaneet meitä työssämme. Taivaassa palkkio odottaa, vaikka emme teekään työtämme palkkion toivossa. Siellä viimeistään saamme todeta, ettei vaivannäkömme ole suinkaan ollut turhaa, vaan myös ne, jotka saimme Jumalan armosta johtaa uskoon, ovat siellä kanssamme riemuitsemassa. Se on tietenkin paras palkkiomme työstämme.

Jumalan runsasta siunausta teille kaikille rakkaille toivottaen, omasta ja erinomaisen hyvän tiimimme puolesta, veljenne, Jean Roos.



Minä olen tie, totuus ja elämä.

Joh 14:6